torstai 24. lokakuuta 2013

Ärtyvä vatsa..

Kesästä asti minua vaivasivat vatsakivut, välillä pahempana ja välillä vähän laimeampina. Kun kipu kävi sietämättömäksi ja perus googlailut (jep!) oli suoritettu, raahauduin viimein tärisevin jaloin lääkärin juttusille. Naispuoleinen lääkäri kuunteli oireeni, paineni vatsaa, määräsi verikokeet ja totesi minulla olevan ärtyvän suolen oireyhtymä eli IBS:n. Siis anteeksi mikä?! Lääkäri kehotti välttämään maitoa ja ruisleipää. Siirryin laktoosittomiin tuotteisiin, ja vietin päiviäni stressittömästi ihanassa työssäoppimispaikassa.. Oireet katosivat hetkeksi tai ainakin vähän helpottivat.

Palasin takaisin koulun penkille ja PAM!, oireet pahenivat ja raahustin taas luuni saman lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kuunteli oireeni, taas, paineli taas vatsaa, taas (ja löysi sen Älyttömän kipeän kohdan) ja totesi edelleen minulla olevan tuo IBS. Antoi myös ruokaohjeita ja nettisivun josta löytäisin lisää tietoa.

Tavallaan tuo jälkimmäinen lääkärikäynti tuntui aluksi turhalta, mutta toisaalta sain jollain tavalla varmistuksen oireisiini. Siitäpä ryhdyin tutkimaan asiaa..

IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä on koko suoliston kattava sairaus. Oireina mm. vatsan häiriintynyt toiminta, ilmavaivat ja turvotus sekä kivut. Esiintyvyys aikuisväestöstä on noin 10%.

Hoitokeinoa vaivaan ei oikeastaan ole, mutta esim. ruokavaliolla oloon voi koittaa saada helpotusta. Tällöin pitäisi välttää FODMAP-hiilihydraatteja. Näitä ja niiden lähteitä ovat mm.
·         Laktoosi
·         Ksylitoli, sorbitoli, laktitoli, maltitoli, mannitoli ja isomalti. (mm. omena, päärynä, kivelliset hedelmät ja sienet)
·         Frukto-oligosakkaridi (FOS), galakto-ologisakkaridi (GOS), raffinoosi, inuliini. (mm. vehnä, ohra ruis, kaalit, palkokasvit ja sipulit)
·         Fruktoosi ylimäärässä suhteessa glukoosiin (omena, päärynä, vesimeloni)


Rajasin ruokavaliotani melko paljon, jätin mm. vehnän, rukiin ja ohran pois, samoin nuo omenat yms., sipulin, kaalit, sienet, palkokasvit, hiilihapolliset juomat, rasvaiset ruoat, lisäaineet (no eivät ne nyt runsaina ole kuuluneet tähänkään asti ruokavaliooni). Lisäksi koetan välttää sokeria, vaikka sen glukoosin ja fruktoosin suhde on 50:50, eikä sitä tarvitsisi välttämättä välttää mutta otetaan nyt aluksi varmanpäälle että saisin tuon vatsan rauhoittumaan. Ja siirryn pois valkoisesta sokerista :)

Sinänsä FODMAP-ruokavalion noudattaminen ei tunnu vaikealta, mutta outoa kun ei voi mättää kaapista suuhun kaikkea mitä haluaa. Nyt täytyy todella miettiä mitä voi ja ei voi syödä! Napostelu on pysähtynyt kuin seinään, koska kotona ei ole ollut oikein mitään mitä napostella. Vaikka, ei se ehkä ole huono asia :D Onneksi kylästämme löytyy Punnitse&Säästä, sekä luontaistuotekauppa (http://www.terveysapila.fi/), joista löytyy kaikkea tarpeellista helposti :) Nyt vain opeteltava uutta ja koetettava olla stressaamatta (eräs opettajamme sanoi tämän olevan usein ns. tunnollisten nuorten naisten vaiva) :)  

Ei kommentteja: