perjantai 20. huhtikuuta 2012

..

Tänään oli Otson onnenpäivä :) Näimme pikkumiehelle tärkeitä ihmisiä oikein urakalla. Aamulla piti kuitenkin väenvängällä saada äiti syliin, mikä lie päähänpisto. Hiukka hankalaahan se oli, mutta niin tukevasti puristi mahaa ettei auttanut muu kuin kykkiä!

 
Kylässämme toimivan hyvinvointineuvolan ihana oma tätimme kävi moikkaamassa. Tämä perheitä tukeva toiminta starttasi keväällä 2009 ja on kuulemma juuri kokenut muutoksia. Meillä kävi kahvittelemassa oman alueemme työntekijä, johon Otso on hulluna. :) Ikävä tulee, tämä kun taisi olla aikalailla viimeinen kerta uudistusten vuoksi! Toiminta on ollut kullanarvoista ja kerrankin täällä on tehty joitakin viisaita päätöksiä, ainakin aikanaan..

Iltapäivällä kuunneltiin iloisia lastenääniä (ja herkuteltiin) käydessämme ystävillä kylässä. Ihanaa! Kivaa kun marakatilla on niin samanikäinen tyttökaveri, vielä kun oppivat aikanaan leikkimään keskenään. Mikä siinä muuten vain onkaan että yleensä me äidit istumme lattialla mukuloiden kanssa leikkien, samalla kun isit keskustelevat jostain mutterin ruosteesta sohvalla istuen?! :) Hm. Onneksi oli mukavaa lattiaseuraa. :)

Pikkumiehen päivä taisi huipentua kauempana asuvan kummin näkemiseen. Ainakin riemu ja riehuminen oli sen mukaista :) Oli miullakin ikävä rakasta serkkua, mutta osasin suunnilleen olla riehumatta! Hehheh. Ihana huomata kuinka tärkeitä läheiset varsinkin Otsolle ovat, Ainosta sitä ei vielä samalla tavalla huomaa muiden kuin ihan lähimpien kohdalla.


Nyt ei irtoa yhtään fiksumpaa tekstiä :)

Ei kommentteja: